Enemmän suuhygienistejä ehkäisemään sairauksia

Tiedote

Julkaisuvapaa  19.11.2015, klo 9.00

Suomen Suuhygienistiliitto SSHL vaatii merkittävää lisäpanostusta suun sairauksia ennalta ehkäisevään työhön. Pelkällä korjaavalla hoidolla ei voida vastata kasvaviin vaatimuksiin, joita väestön ikääntyminen, maahanmuutto ja työttömyys tuovat julkiselle hammashoidolle.

– Tällä hetkellä suurin osa suun terveydenhuollon työajasta kuluu kalliiseen korjaavan hoitoon, kuten paikkauksiin. Puuttumalla suu- ja hammassairauksiin ajoissa sekä tukemalla potilasta omahoitoon voisimme tuottaa terveyttä kohtuukustannuksin. Tästä hyötyisivät sekä potilaat että  yhteiskunta, sanoo Suomen Suuhygienistiliitto SSHL:n varapuheenjohtaja Mari Heinonen.

Liitto haluaa uudistaa suuhygienistien ja hammaslääkäreiden määrän ja työnjaon perusterveydenhuollossa.  Suuhygienistejä ennaltaehkäisevän työn ja hammassairauksien varhaishoidon asiantuntijoina tulisi lisätä ja hammaslääkärien työpanos ohjata vaativampaan kliiniseen työhön. Varhaisen puuttumisen palvelujen tulee olla helposti saavutettavia peruspalveluja.

– Tutkimusten mukaan esimerkiksi eriasteisia hoitamattomia iensairauksia esiintyy lähes 70 prosentilla aikuisväestöstä. Moni näistä ehtii kehittyä vakavaksi, kivuliaaksi ja kalliisti hoidettavaksi sairaudeksi. Aikaa ennaltaehkäisevälle tai varhaisen puuttumisen työlle ei juuri varata erikseen, vaan kaikki joudutaan tekemään muun hoidon ohessa eikä vaikuttavuutta arvioida, Heinonen sanoo.

-Sote-uudistuksessa terveyskeskusten yhdeksi tärkeäksi tehtäväksi on kaavailtu sairauksien ennaltaehkäisevän työn toteuttaminen. Tämä suunnitelma on kannatettava. Lukuisat työryhmien raportit ovat korostaneet vuosien ajan ennaltaehkäisyn tärkeyttä, mutta ainakin suun terveydenhuollossa pitkät hoitoonpääsyjonot ja jonojen purku ovat nakertaneet aika- ja henkilöresursseja terveydenedistämiseltä.

Lisätietoja:

Suomen Suuhygienistiliitto SSHL ry

Mari Heinonen vpj.

050 378 0973

mari.heinonen@suuhygienistiliitto.fi