Minua pyydettiin kirjoittamaan pieni blogikirjoitus, en olekaan tällaista vielä päässyt tekemään. Tätä kirjoittaessani olen itse asiassa pienellä vapaalla viikon verran KotiHampaan hammaslääkärin työstä. Sain järjestettyä ylimääräisen vapaan, aina se ei ole yrittäjälle kovinkaan helppoa. Nyt ensimmäisen lomapäivän kunniaksi olen vastaillut työpuheluihin ja viesteihin. Pitää olla tavoitettavissa. Onnistuin koronarajoitteiden puitteissa karkaamaan ulkomaille. Olen nimittäin huomannut fyysisen välimatkan olevan aika tehokas keino siihen, ettei tule käytyä työpaikalla.
Ajattelinkin kirjoittavani lomailuteemasta.
Olen ollut yrittäjänä kymmenisen vuotta. Havahduin siihen, että viime kesänä minulla oli lomaa kaksi viikon pätkää kesä-ja heinäkuussa. Muutoin olin töissä koko kesän. Olin tuolloin vannonut jälleen kerran, että olen lomalla useammankin viikon, vähän niin kuin normaalit ihmiset ilmeisesti kesiään viettävät. Haaveeksi jäi.
Nyt vannoin tammikuussa, että helmi-maaliskuussa olen pois ainakin kuukauden jossain kaukana. Olin nimittäin luvannut jälleen kerran, että talven masentavimpina hetkinä viettäisin aikaa auringon alla. Kotoisan helsinkiläisen loskakelin vetovoimaa voin eittämättä vastustaa.
Tammikuussa alkoi näyttää, että taas lomailu jää haaveeksi, ellen ala toteuttaa asiaa. Olen oppinut ja edelleen oppimassa itseäni kohtaan armollisuutta ja sitä, ettei minun tarvitse ahdistua siitä, että en ole töissä. Maailma ei todennäköisesti kaadu sillä aikaa. Raha-asiat voi yrittäjänä koittaa järjestää. Olen huomannut, että kun alkaa ahdistaa, niin on eduksi huomata sellaiset prosessit ja saada tuo kehä katkeamaan. Entä jos olen pois töistä, miten maksan laskut joita sinä aikana tulee? Olen huomannut että elämällä on tapana kannatella siitä huolimatta,kuinka paljon olen jonkin asian vatvomiseen käyttänyt. Mietin myös niitä lukuisia kertoja, jolloin olen ollut ahdistunut vaikkapa lomalle lähtemisestä.
Ja joka kerta olen päässyt hengissä kotiin ja joka ikinen kerta olen selvinnyt laskuista ja kaikesta.
Tällä kertaa otin peräti viisi viikkoa lomaa. En ole ikinä niin pitkää aikaa ollutkaan pois.
Ahdistus valtasi yllätyksekseni esimerkiksi firman ajanvarauksen. ” Olet niin kauan pois ja pitää miettiä minne kaikki potilaat ohjataan.”
Sanoin, että voimme käyttää samoja menetelmiä kuin esimerkiksi niiden kohdalla jotka viettävät kahdesta kolmeen kuukauteen lomaa ja itse olen töissä. Viiteen viikkoon varmasti ei maailma kaadu.
Terveellinen itsekkyys on hyvä oivallus minulta, piti keski-ikään ehtiä ennen kuin asiaan havahduin.
Ei maailma kaatunut. Ensimmäisellä viikolla puhelin soi ahkeraan. Vastasin olevani vähän kaukana. Toisella viikolla puhelut alkoivat vähentyä. Mombasasta ei pääse noin vain auttamaan.
Totesin noiden viikkojen aikana että taidanpa ottaa tavaksi alkaa auttaa itseäni ja ottaa työssäjaksamisen enemmän tosissaan. Täällä Kaukasuksella, Tbilisissä, on nyt kuuma, ruoka on hyvää ja juoma kylmää. “Ystävyys on kallista, se ei riipu hallintomallista”, kynäili Juicekin.Täällä me kaikki ihmiset matkustamme maailmassa saman auringon alla. Jokainen hetki on arvokas. Hyvä ystäväni lähetti postikortin jossa kirjoittaa:”Muista elää elämäsi, sillä se ei tule uusintana.”