Tämän hetken sopukka

Miksi ei? Näin yleensä vastaan, kun minulta on kysytty miksi muutin Lappiin. Näin vastasin myös usein, kun muutin aikoinaan Joensuuhun. Muuta lähiperhettäkin asuu Lapissa. En ole vielä suuremmin tutustunut Lappiin, ja nyt minulla on siihen mahdollisuus.

”Tähden muotoinen tiennäyttäjä” – tällä otsakkeella ollut uutinen Sodankylän uudesta hyvinvointikeskus Sopukasta antoi myös suuntaa kompassiini ( https://www.projektiuutiset.fi/tahden-muotoinen-tiennayttaja/ ), kun hain töitä Sodankylästä. Vuodesta 2020 muodostui koronan myötä hyvin ihmisistä etäyttävä yhtälö. Joululomani meni myös yksin muuttolaatikoiden keskellä, ja juuri ennen vuoden loppua suuntasin yksin kissani kanssa kohti Lappia. Sain purettua muuttokuormani juuri ennen kuin uudenvuoden ilotulitukset paukkuivat Sodankylän tähtitaivaalla. Uusi vuosi alkoi minulle ihan uudesta paikasta.

Kaunis luonto on vedonnut aina, ja se toi minut kauniiseen Pohjois-Karjalaankin Joensuuhun eteläisestä Suomesta aikoinaan. Nyt saatan aloittaa vapaapäiväni aamun katsomalla nousevaa aurinkoa Luoston tunturin takaa ja kaataa kuumaa juomaa kuppiin.

Lapsia, aikuisia, nuoria, vanhuksia, paron hoitoa, terveydenedistämistyötä niin klinikalla, kuin vaikka toisaalla, alginaattien ottoa, kipsimallien tekoa, tai vaikka OPTG-kuvien ottoa – erilaisia kohtaamisia potilaiden kanssa. Työ on hyvin monipuolista kunnan ainoana suuhygienistina. Puitteet uudessa hyvinvointikeskuksessa ovat hienot. Kaunis luminen Lappi avautuu Sopukan ikkunoista. Sopukan opastetauluissa tekstit ovat niin suomeksi, englanniksi, kuin saameksi. Saamelaiset ovat Euroopan unionin alueen ainoa alkuperäiskansa. On mielenkiintoista olla töissä tällä alueella tästäkin syystä, ja mielenkiintoa uuden kielen opiskeluun on jo herännyt. Japania opiskelin aikoinaan ennen vaihtoani Japanin Sendaissa, joten ehkä jokin saamelaiskielistä saattaisi tarttua harjoittelun kautta myös?

Täällä Lapin erämaata on paljon ympärillä, ihmisiä vähemmän, mikä pienen kaupungin kasvatille on mukavakin asia. Luonnon rauha on myös tärkeää vastapainoa työlle.  Oman vapaa-ajan rauha on suuressa arvossa. On silti tärkeää myös pysyä kontaktissa muihin ihmisiin ja verkostoitua nyt uudella alueella. Vaikka näin koronan aikaan yhteydet ovat usein etänä, niidenkin merkitys on monelle korostunut, ja voin itsekin sen täällä Lapin erämaiden ympäröimänä allekirjoittaa. Suuhygienistienkin on myös tärkeä pitää yhtä, ja nyt uutena liiton Lapin yhdysjäsenenä alan aktivoimaan alueella yhdysjäsentoimintaa.

Joensuun vuosista jäi ehdottomasti monta lämmintä muistoa ja taisi Pohjois-Karjala muuttaa itse jäyhää pohjalaista miestäkin, ainakin puheliaammaksi. Eri puolilla on tullut asuttua, ja nyt ollaan täällä. Mitä Lappiin muutto pitää sisällään, ja miksi matka seuraavaksi muotoutuu, aika näyttää. Kuten Tracks -kirjan kirjoittanut Robyn Davidsonkin kertoo, ”Camel trips do not begin or end, they merely change form.”

Kirjoittaja

Tarmo Hiltula
suuhygienisti
Sodankylän kunta
Suuhygienisti-lehden toimittaja
Suomen Suuhygienistiliitto SSHL ry:n hallituksen varajäsen kaudelle 2020-2021
Suomen Suuhygienistiliitto SSHL ry:n Lapin yhdysjäsen


Alkujaan Pohjois-Pohjanmaalta kotoisin oleva Tarmo Hiltula toimii nykyisin Lapissa Sodankylän kunnan ainoana suuhygienistina uudessa Sopukan hyvinvointikeskuksessa suun terveydenhuollossa. Vapaa-aikaa värittää myös toimet Suomen Suuhygienistiliitto SSHL ry:lle Suuhygienisti-lehden toimittajana, hallituksessa varajäsenenä, ja nyt uutena liiton Lapin yhdysjäsenenä. Työn vastapainona Tarmo virittää tarmoaan myös kuitenkin kauniin luonnon rauhasta evästellen, meloen ja liikkuen.
Yrittäjän normipäivä
Monimuotoinen suuhygienistin työkenttä